maanantai, 13. helmikuuta 2012

Lovely monday

Olen alkusyksystä lähtien haikaillut kivojen nilkkureiden perään. Mustat olisivat olleet ok, mutta erityisesti mieleni teki kamelin värisiä. Joululomalla testailin Acnen Pistolseja Aleksanterinkadulla, niiden -50% tuntui nimittäin erityisen kutkuttavalta. Koossa 36 mahtui kuitenkin kaksi sormea vielä kantapäähähän kengän ja jalan väliin, joten kengät jäi hyllyyn. Ja ehkä ne ei muutenkaan olleet ihan ominta tyyliäni. Ne on niin jykevät, buutsimaiset. 

Viikonloppuna onni oli kuitenkin matkassa, kun Aleksilta löysin Vagabondin ihanuudet. Kenkulit päätyivät heti jalkaan. Ja siellä ovat pysyneet. Nämä on kivan sirot, mutta kuitenkin rennot. Ja pohjallisen kera varsin passelit jalkaanikin. 
Tänään oli muuten viimeinen työmaanantaiherätys sitten taas vähään aikaan. Aahhh!
 Päivän asu: 
Takki, housut ja vyö: Zara
Nilkkurit: Vagabond
Trikoopaita: GT
Villaliivi: Lexington  
P.s. Tapasin viikonloppuna kivan tytön. Hän oli aivan todella tutun näköinen, mutten keksinyt yhtään mistä! Päädyin lopulta vain siihen tulokseen, että ehkä hän on kaverini Facebook-kaveri tai olen nähnyt hänet hänen kesätyöpaikassaan tai tai. Kunnes sunnuntaina hoksasin, että hei, hänhän pitää myös blogia.:) Suomen blogimaailma on pieni.

22 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana asu!
Sinulla on kyllä niin almamainen tyyli. En osaa edes ihan tarkkaan määritellä mikä sen tekee, mutta esim tämä asu on oman näköisesi. Vaikken sinua edes ole koskan nähnyt, mutta uskon että tuntisin kadulla.
Ja mageet popot! Kivaa vikaa työviikkoa.

t.Anu

Vanilla kirjoitti...

Kivat nilkkurit (näyttävät myös mukavilta jalkaan) ja ihanan väriset farkut!

Nastaa alkanutta viikkoa!

Kirsi kirjoitti...

Ihana asu! :) Sulta saa omaan pukeutumiseen aina niin kivasti uutta inspistä! Tykkään muutenkin oikein kovasti blogistasi ja ihanaa ystävänpäivää jo näin yhtä päivää etuajassa :)

lili kirjoitti...

Voi miten suloinen villaliivi!:) Tuo on kyllä hassua, kun näkee jonkun, ja tunnistaa hänet, mutta ei tiedä mistä! Sitten se putkahtaa jostain mieleen ihan muussa yhteydessä:D

Anonyymi kirjoitti...

Ihana asu ja mitkä kengät! Ihanat!! Ja upeat siniset housut!!Osaatko yhtään sanoa, onko kenkiä vielä kaupoissa paljoa jäljellä?:) Ja onko mallilla joku "nimi"?

Iloista viikkoa Almalle!

-Leona

Ulla kirjoitti...

Moikka,
siis ei oo todellista hihi!! :) Jee kivaa että sullakin on blogi, aina tosi kiva seurata jonkun sellaisen blogia, jonka tuntee ainakin pikkaisen jo :) Oli tosissaan tosi kiva tavata ja toivottavasti nähdään tulevaisuudessa :)

p.s. tosi kivat noi sun uudet popot, oon haaveillu kanssa acnen pistolseista kauan, mutta en oo törmänny vielä alessa niihin :P

Ulla kirjoitti...

Ja sydämelliset onnittelut vielä täteydestä ja tulevasta kummiudesta <3

Murmelly kirjoitti...

Ihanat kengät, mutta vielä ihanammat housut! Mulla on (ylläri, ylläri) samanlaisten metsästys käynnissä. Kävin Selectedillä kokeilemassa yksiä, mutta väri ei ollut tuollainen puhtaansininen. Ehkäpä suuntaan siis Zaraan..:) Onko nuo sitä samaa mallia kuin ne punaiset housut?

Kammari kirjoitti...

Tosi kivat nilkkurit, onnea uusille :)

twe kirjoitti...

Koko 36 ja jää kahden sormen verran tilaa kengän ja jalan väliin kuulostaa niiiiin tutulta. Nimimerkillä minijalka :D Mulla on myös vagabondin kengät olleet aina liian isoja. :/ Oikein söpöt kengät olet löytänyt! :)

AnnaRiikka kirjoitti...

Kauniit popot! Tykkään kovasti kyseisen merkin kengistä, ne on niin jalkoihin käypäiset ettei tohtisi pois ottaa..! :)

Anonyymi kirjoitti...

Mulla samaiset kengät, ostin viime syksynä, ja kyllä, olen todellakin pitänyt niistä. Mutta hrrr, sen verran ohuet että mun jalkaan palaa vasta keväällä. Nyt mennään villasukan mahduttavalla kengällä.

Niin ja vaikka olen yleensä antikorkoihminen, noissa jalka jotenkin vain istuu paikalleen. Vagabond rules.

Susanna

Anonyymi kirjoitti...

Mä tykkään pöksyistä! Aivan mahtavat! Mikä väri! nilkkurit ovat myös aika täydelliset! Oikein piristävä asukokonaisuus =)
t:Elvira

Norppa kirjoitti...

Tosi kivat kengät! Olen aina välillä miettinyt noita itsekin, mutta jättänyt kauppaan, kun en ole keksinyt heti käyttöä. Täytyy varmaan mennä taas sovittelemaan...

Hyvää ystävänpäivää, ihana blogiystävä!

Martta kirjoitti...

Oi miten kivat kengät! Tuo takavetskari on ihan piste i:n päälle. Harmittaa, kun omaan jalkaan VB:n kengät ei vaan istu :( Joka kausi niitä sovittelen ja aina ne täytyy jättää hyllyyn. Höh.

Anonyymi kirjoitti...

ihana asu! just sen väriset farkut ku haluaisin :)

lora kirjoitti...

Ovat kyllä kauniit kengät. Sovitin syksyllä samanmallisia mustina, kenkä ei vaan istunut; oma 37 koko puristi ja 38 oli liian iso. Kyllä harmitti kun ihastuin kenkien malliin niin kovin.
Viime viikolla piipahdin Aleksilla ja huomasin nuo samaiset konjakinväriset versiot. Mutta voihan itku kun niissäkin oli sama probleema.

Kauniit ovat, kiva kun malli on joillekin sopiva niin ei mene kauniit kengät hukkaan :)

Alma kirjoitti...

Anu,
no voi vitsit, olipas hauska ja kiva kommentti sinulta. Jaa-a, en mäkään tiedä mikä sen tyylin tekee, mutta aina silloin tällöin mm. äiti ja sisko sanoo jostain vaatteesta, että tuo on ihan sun tyylinen. Pitää ensi kerralla kysyä että no millainen se sitten on? Jso tunnistata kadulla, niin tule moikkaamaan.:) Ja kiitos, viikko kuluu hujauksessa.

Vanilla,
kiitos! Nää on ihan yllättävän hyvät jalkaan, jes, kerrankin. Aurinkoista viikkoa sinullekin.

Kirsi,
kiitos Kirsi! Tulin iloiseksi kommentistasi. Niin hieno, jos joku saa täältä iloa myös.:) Oikein hyvää ystävänpäivää sinullekin, täältä päin nyt näin päivän myöhässä.:)

Iili,
kiitos! Tää oli kyllä kiva alelöytö tammikuussa. Hehee, juu, mulla käy aina välillä tosiaan näin. Mm vähän aikaa sitten oltiin kaupungilla ja mä näin yhden todella tutun näköisen pojan. Luulin häntä sit mun potilaaksi, kunnes äiti kertoi et kyseessä oli Antti Tuisku.;)

Leona,
kiitos sinulle! Kengät oli mun ymmärtääkseni nyt aika uusia?! Tai ainakin Turun Aleksilla näitä oli todella paljon jäljellä. Siellä sattui olemaan myös kiva kantistarjous -20%.:) Eli ei muuta kuin metsästämään. Iloista viikkoa sinullekin.

Ulla,
hehee, no sanopas muuta!! Musta on aina jotenkin hassua törmätä tuttujen blogeihin. Mut ehkä vielä hassumpaa on se, etä tutustuu johonkin ja tietää ko tyypin jo entuudestaan blogin kautta.:) Pistolseja oli isossa alessa Aleksanterinkadun Rizzossa muutama viikko sitten! Mut jostain syystä ne tuntui ainakin mun jalkaan ihan tosi isoilta ja kömpelöiltä! Mut mageilta ne näyttää muiden jaloissa. Ja hei, kiitos. Tää on ihan mahtavaa.<3

Murmelly,
kiitos. Nää on mustakin kivat housut. Ja ovat siis tosiaan sitä samaa mallia kuin ne "meidän" punaiset housut (vai olikohan ne samanlaiset). Ostin nämä joskus viime lopputalvesta/alkukeväästä, joten en tiedä kyllä onko samanmoisia enää tarjolla. Mutta kyllä pitää taas todeta että Zarassa osataan!

Kammari,
kiitos.:)

twe,
hehee, jeps, tällaista tämä on. Mutta nuo Pistolsit oli kyllä ihan superisot. Ei koko 36 yleensä noin hillittömältä tunnu. Ja onhan nämäkin uudet nilkkurini kokoa 36 ja silti suht ok. Sen irtopohjallisen kanssa siis.:) Vähän aikaa sitten kirjoittelinkin tästä jalkaongelmasta, käypä kurkkaamassa: http://alma-alma-alma.blogspot.com/2012/01/uusi-ammatti-ja-hanskat.html .

AnnaRiikka,
mullekin Vagabondit yleensä sopii aika hyvin. Siksi niitä tykkäänkin hankkia. Kengät on lisäksi mielestäni hinta-laatusuhteeltaan ihan hyviä, ja nättejä.

Alma kirjoitti...

Susanna,
aa, jotenkin mä kuvittelin että nämä oli uutta mallistoa?! Mutta ilm. sitten ei. Mutta tosi kivat on kyllä, ehdottoman hyvä ostos.:) Mä hankin näihin irtopohjallisen, enkä ainakaan vielä ole kokenut kenkiä mitenkään liian viileiksi. Tosin tällä viikolla mitään paukkupakkasia ei ole ollutkaan. Ja tuo antikorkoihmistekstisi oli kuin omasta suustani. Hyvä Vagabond!

Elvira,
kiitos ihana Elvira.:)

Norppa,
mars matkaan. Vielä ainakin Turun Aleksilla oli kaikkia kokoja (ja värejä, eli tämä ja musta) jäljellä. Ja kiitos sitä samaa sinullekin, näin päivän myöhässä.:)

Martta,
no niin onkin! Tuo taka vetoketju on siis tosiaan vaan koriste, kengät avataan oikeasti siitä sisäsyrjältä. No höh, harmi juttu. Tai siis itse kun tykkään kovasti VB:n kengistä ja löydän heiltä usein varsin sopivia malleja ja kokoja.

Anonyymi,
kiitos. Toivotaan että pirteitä värejä tulee nyt kevään myötä jälleen kauppoihin.

lora,
harmi juttu. Ja vaikka nahka tietty käytössä venyykin, ei sitä nyt silti voi puristavaia kenkiä ostaa. Jalat puutuisi koko ajan. Mulla on yleensä aika isoja kenkäongelmia, joten nämä kyllä yllätti erittäin positiivisesti!

Petriina kirjoitti...

Kiva asu, erityisesti tykkään tuosta villaliivistä, joka näyttää mukavan pehmoiselta ja lämpimältä.

Taru kirjoitti...

Hei vau miten sähäkät siniset housut! Tosi makeet :)) Ja liivi on kanssa hieno, ja kengät :) Siis kaikki :)) Tykkään!

Alma kirjoitti...

Petriina,
kiitos! Tuo villaliivi oli kyllä tosi hyvä alemyyntilöytö tammikuussa!

Taru,
no eiks ookin?:) Zarasta löytää kyllä aina värejä. Kiitos sinulle.:)