tiistai 31. heinäkuuta 2012

Päivällinen ystäville

Ystävät olivat meillä syömässä yhtenä iltana.
 Ensimmäistä kertaa muuten petyin ostamaani neilikkakimppuun. Nämä kukat lakastuivat ennen kuin edes kunnolla aukenivat. Tässä kohtaa kimppu kuitenkin näytti vielä ihan nätiltä.
 Katoin pöytään Pentikin lautaset, Casan pellavalautasaliinat ja Gantit tabletit.
 Aterimet ovat Hackmannin Piano-sarjaa.
Alkuruoaksi tein gazpachoa. Olen muistaakseni kerran syönyt gazpachoa kortteliravintola Lungissa Korkeavuorenkadulla ja se annos jäi kyllä kesken. Keitto oli kitkerää - ja yksinkertaisesti pahaa. Tomaattimurskaan tehty? Tällä reseptillä keitosta tulee kuitenkin mielestäni raikasta ja maistuvaa. Suosittelen kokeilemaan, vaikket ennen tomaattikeiton suurin fani olisikaan ollut. Alkuperäinen resepti täältä.

Gazpacho neljälle

1 kg tomaatteja
1 sipuli
1 kokonainen valkosipuli (pieni)
1 pieni vihreä paprika
1 vehnäleipäviipale
0,5 dl oliiviöljyä
1/4 dl punaviinietikkaa (vinagre de Jereziä, jos sattuu löytymään kaapista...:))
0,5 l vettä
timjamia, oreganoa ja suolaa

Pese ja pilko tomaatit. Kuori ja pilko sipulit. Pilko paprika. Laita em. ainekset leivinpellille ja valele puolet öljystä niiden päälle. Paahda 160'c uunissa 1h.

Siirrä paahdetut vihannekset kattilaan, lisää pieneksi pilkottu leipä, loput öljystä ja viinietikka. Anna maseroitua (hauska sana käytettäväksi ruoanlaitossa) n. 30 min ajan. Lisää n. 0,5 vettä ja hienonna keitto sauvasekoittimella. Tarjoile viilennettynä paahdetun leivän ja oliiviöljyn kanssa. (Minusta keitto on parasta huoneenlämpöisenä.)
Pääruoaksi tarjoiltiin paistettua siikaa ja perunasalaattia.

Paistettu siika

4 siikafilettä
4 rkl voita
suolaa ja mustapippuria

Mausta siikafileet suolalla ja anna maustua jääkaapissa 30 min. Kuumenna voi pannulla, lisää mustapippurit ja anna kiehahtaa. Paista siikafileet pannulla nahkapuoli ylöspäin. Käänn ja paista vielä toiseltakin puolelta kypsäksi.


Perunasalaatti

8 kpl keitettyä perunaa
1 sipuli

kastike:
6 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
4 tl sinappia
1 rkl kapriksia hienonnettuna
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria

Pilko perunat ja sipuli. Sekoita kastikkeen ainekset. Yhdistä ja nostele niin, että kastike sekoittuu hyvin perunoihin ja sipuliin. Anna maustua jääkaapissa 1h. 
 Ja jäkiruoaksi:

Minttuiset mansikkamaljat

8 dl mansikoita

marinadi:
1 dl marjalikööriä (mansikka tms)
0,5 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl tuoretta minttua

lisäksi:
2 dl kermavaahtoa
1 tl vaniljasokeria

Vippaloi mansikat ja asettele annosmaljoihin. Lisää mukaan silputtua minttua. Tee marinadi ja kaada mansikoiden päälle maljoihin. Laita viileään odottamaan tarjoilua. Juuri ennen pöytään nostamista lisää annosten päälle nokare kermavaahtoa ja koristele mintulla.
Tämä menúkokonaisuus toimi mielestäni varsin hyvin. Suurimman osan ruoista kun pystyi tekemään ainakin osin valmiiksi jo hyvissä ajoin. Näin ollen ruokailu ja ilta sujui varsin iisisti.


---
Paitsi pakko lisätä pieni post scriptum:
kannattaa varmistaa, että siinä sokeripurkissa jossa on ennen ollut sokeria, on sokeria edelleen. Suola ei oikein sovi marinadiin...
Onneksi ystävät toivat mukanaan mansikoita, jota sitten dippasimme kermavaahdon jämiin.
Noh, maljat ainakin näyttivät kauniilta.:)

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi kiitos ihanista kesäresepteistä! Olet kyllä taitava ja viitseliäs kokki!!! Nostan hattua.
Oooh, tuo suolaa sokerin sijaan -juttu on niin klassikko vitsi, mutta että sinulla niin kävi oikeasti. Voi ei.=D

Anu

Anonyymi kirjoitti...

Kiva Alma kun olet palaillut blogin ääreen. Saan blogistasi voimaa ja piristystä arkeen. Täällä jo aloitettu työt mutta hiljaista on joten ehdin välillä kurkata blogiisi. :)

T. Miss Lemon

Leena kirjoitti...

Oioioiojoi! Ihania ohjeita!
Varsinkin kaikki tomaattisörsselit on aina niin mun mieleen. :) Nam nam.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Alma!

Viime kesäisessä postauksessa esittelit tuhannen ja yhden yön maton. Kävin kurkkaamassa jutun kuvia pikaisesti äskettäin. Meillä mattokuumetta (minulla miestäni enemmän)ja sattumalta muistin blogissasi vilahtaneen maton.

Matto on väriltään juuri mieleiseni. Todella hieno!

Niinpä minulla olisi muutama kysymys..
Onko matto mistä ostettu ja minkäkokoinen? Hintakin kiinnostaa, mutta ymmärrän kyllä jos et sitä halua kertoa.

Niin ja sinulla on oikein kiva blogi!

terveisin -karla

Niinu kirjoitti...

Mahtava kokonaisuus! Tätä tullaan lainaamaan, mutta varotaan suolaa;)

Alma kirjoitti...

Anu,
kiitos sinulle ihanasta kommentistasi.:) Tykkään kyllä kovasti tehdä ruokaa silloin, kun on aikaa.:) Minusta on myös hauskaa suunnitella menukokonaisuuksia - ja kutsua ihmisiä meille syömään. Jep, mä olen nyt todetsanut että se vitsi on mahdollista...

Miss Lemon,
kiitos kivalle sinulle.:) Niin nätisti kirjoitit, olen ihan otettu. Intoa työpäiviisi ja aurinkoista elokuuta!

Leena,
tuo gazpacho on musta tosi hyvää! Kannattaa kokeilla, varsinkin kun olet tuollainen tomskufani.:)

karla,
heippa ja kiitos sinulle kehuista.:) Voi pahna, mä en saa nyt millään päähäni sen mattoliikkeen nimeä. Liike sijaitsi Fredrikinkadulla (Hkissä) Matto-Centeriä vastapäätä (ei se Imperial-niminen liike). Maton koko on n. 250x170cm. Ja me maksoimme siitä 1500€ kovan tinkauksen jälkeen. Ovh oli 3500€.:) Onnea mattokaupoille, me olemme olleet omaamme niin totaalisen tyytyväisiä!

Niinu,
hihii, juu, se kandee jättää pois näistä ohjeista.;)